VAIMOT SEURAKUNNASSA
”Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niin kuin lakikin (1 Moos. 3:16) sanoo, mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa (1 Kor. 14:33b – 35).”
”Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä kirjoitan teille, se on Herran käsky (1 Kor. 14:37).”
Näin käytännössä toimittiin alkuseurakunnassa. Jonkun mielestä sen ajan kulttuuri poikkesi niin paljon nykyisestä, ettei sitä tarvitse noudattaa. Jonkun mielestä naisilta on kokonaan evätty opettamisen tehtävä seurakunnassa. Jonkun mielestä Shaul oli lakihenkinen, vanhoillinen ja jonka kirjoitukset monelta osin olivat judaistisia. Jotkut ovat sitä mieltä, että Shaulin aikaiset naiset olivat oppimattomia ja ymmärtämättömiä. Jonkun mielestä ne asiat kuuluivat kreikkalaiseen kulttuuriin.
Monet nykyajan uskovat sisaret ovat loukkaantuneet tähän kirjoitukseen, joka on Herran käsky. Onko Herran käskyn noudattaminen pahaksi? Shaul ei välittänyt hengellisten uskovien eikä profeettojen mielipiteistä, vaan sanoi, että tämä on Herran käsky! Vieläpä hän sanoi, että kaikki seurakunnat noudattivat tätä käskyä.
Mitä Shaul tarkoitti? Hän tarkoitti sitä, että kun nuoret uskovat vaimot olivat hoitamassa lapsia tai olivat keittiötöissä kokousten aikana, etteivät he häiritsisi kokousta kysymyksillään, kun tulevat kokoukseen vuorohetkinään. Monet vaimot, joilla oli lapsia, jakoivat kuormaa toinen toisensa kanssa (Galat. 6:2). He vuorotellen katsoivat lasten perään ja vuorottelivat keittiötöissä. Ei Shaulia häirinnyt vaimojen kysymykset, vaan se, että vaimojen kysymysten tulva särki Pyhän Hengen rauhan ja järjestyksen (1 Kor. 14:33, 40)”.
”Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa (1 Tim. 2:11 – 12).” Tässä ei tarkoiteta seurakunnan opettamista, vaan miehen ja hänen vaimonsa välistä suhdetta. Shaul kirjoittaa tässä, että hän ei salli, että vaimo opettaa tai vallitsee miestään, koska tämän tehtävän Jumala on antanut aviomiehen tehtäväksi. Kokousten aikainen lastenhoito ja keittiötyö ovat siis vaimoille tarkoitettu, ei aviomiehille. Jos mies hoitaisi lapsia kokouksen aikana, opettaisi hänen vaimonsa hänelle hengellisiä asioita kotona. Tätä Shaul ei sallinut.
Tänä päivänä monissa uskonsuunnissa on järjestetty lapsia varten pyhäkoulu. Miksi? Siksi, että äidit saavat istua kokouksessa ja kuunnella Herran sanaa. Se on hyvä asia, mutta tyydymmekö hyvään, kun meille olisi tarjolla korkeampi ja siunatumpi Jumalan tie? Jumala on Messiaassa säätänyt seurakuntaansa järjestyksen (1 Kor. 14:15). Herra on säätänyt sanassaan, että vaimoille kuuluu miestensä rakastaminen, lastensa hoitaminen, oleminen siveitä ja puhtaita, hoitavat kotejansa, ovat hyviä, ovat miehelleen alamaisia, etteivät pilkkaisi Jumalan sanaa (Tiit. 2:4 - 5). Missään Herran sanassa ei tavata tilannetta, jossa olisi kirjoitettu erillisistä 'lastenhoitajista' tai 'pyhäkouluista'. Miksi? Koska Jumala on antanut seurakuntaansa järjestyksen.
Sinä nuorempi sisar, joka olet naimisissa, sinulla on lapsia ja mies. Haluatko sinä miehesi pysyvän hengellisesti kitukasvuisena nahjuksena vai haluatko sitä, että hän kasvaa Messiaan armon ja rakkauden kautta Jumalan mieheksi? Tie siihen on se, että miehesi välittää Jumalan sanan kokouksesta sinulle kotiin. Kun miehesi on kokouksessa, hänen täytyy hyvin tarkasti kuunnella mitä julistetaan, millaisia Hengen sanomia, ilmestyksiä saadaan, millaisia Jumalan Pyhän Hengen aikaansaamia ihmeitä tapahtuu ja mitä Herra puhuu hänelle itselleen. Miehesi on pakko olla kokouksessa äärimmäisen valpas ja huomaavainen. Näin Jumala kouluttaa häntä "säilyttämään se hyvä (2 Tim. 1:14)", jonka hän saa sitten saarnata omalle vaimolleen, joka on onnellinen miehestään, joka ei ole mikään hengellisesti surkastunut ja kuivuuttaan kurttuuntunut rusina. Kun kotisi 'Jumalan mies' välittää Jumalan Hengen viestin sinulle, samalla Herra juurruttaa sanomansa syvemmälle miehesi sydämeen! Kun miehesi puhuu sinulle, Jumala samalla tekee antamansa sanoman kautta työtä hänessä! Haluatko sinä sisar, että miehestäsi kasvaa Jumalan mies? Anna hänen ottaa oma paikkansa Jumalan seurakuntaan asettamasta järjestyksestä, että hän saisi olla 'Jumalan sofar' kotonaan.
Sinä nuori äiti! Koet yksinäisyyttä kotona ja tunnet olevasi syrjääntynyt uskovien yhteydestä. Muista: Jumala on antanut järjestyksen seurakuntaan sinun parhaaksesi! Vanhemmille sisarille on Herra antanut seurakunnassaan tehtävän käydä katsomassa säännöllisesti nuoria äitejä. Vanhemman sisaren tehtävä ei niinkään ole myyjäisten pitäminen,'Martta-kerhoissa käyminen', ei varsinkaan juoruaminen ja television katseleminen niinkuin on monelle sisarelle nykyään käynyt. Jumala on kutsunut sinut korkeampaan tehtävään! Älä alistu sinä vanhempi sisar olemaan 'vanha rukkanen', joka et kelpaa mihinkään! Älä alenna kutsumustasi! Teille vanhemmat uskovat sisaret! Jumala on korottanut teidät nuorten vaimojen neuvonantajiksi, ohjatkaa nuoria vaimoja ja äitejä neuvoillanne hengellisissä ja käytännöllisissä asioissa (Tiit. 2:3 - 5). Vanhempi uskova sisar ei siis ole 'lasten piika' tai 'kodinhoitaja', vaan neuvonantaja, joka rohkaisee, kannustaa, lohduttaa, rukoilee ja tukee nuoria vaimoja, tässä heidän elämänsä tärkeimmässä tehtävässä. Toivon mukaan teihin liittyy asioita, jotka ovat tehneet teistä Jumalan armon avulla neuvonantajia: ”… on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut (1 Tim. 5:10)”.
Tämän päivän seurakunta on täynnä yksinhuoltaja-äitejä lapsineen. Teillä vanhemmat sisaret on työsarkaa riittämiin! Nouse, sisar, korotettuun asemaasi, Yeshuan nimessä ja pyhässä veressä! Ole Jumalan väkevä työase seurakunnan keskellä. Herra tarvitsee sinua! Sinulla, vanhempi sisar, on mahdollisuus olla kokouksissa ja kuunnella Herran sanaa, mitä Pyhä Henki puhuu. Saat olla kokouksissa niinkuin miehetkin ja tämän saamasi Jumalan sanan voit viedä tarkasti sydämeesi suljettuna jonkin yksinhuoltaja-äidin kotiin, joka saa vahvistua uskossaan!
Sitten seurakunnassa on monia muitakin nuoria vaimoja ja äitejä, joiden välillä Jumala haluaa olevan rakastavan uskon yhteyden. 'Äitilapsi-piirin' ei tarvitse olla mikään 'muoto', vaan hengellisesti luonnollinen nuorten äitien kohtaaminen lastensa kanssa. Muistakaa ottaa yhteyteenne yksinhuotaja-äidit! Jumalan koko mielisuosio lepää näiden rakkaiden yllä!
Pietari kirjoittaa: ”Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa (1 Piet. 3:1 – 2)”. Tässä Pietari opettaa, että kuuliainen vaimo on sanaton saarna toisille uskoville vaimoille, jotka elävät tottelemattomuudessa Herran käskyä kohtaan, valliten ja opettaen miehiään. Herra tahtoo tottelemattomat uskovat vaimot sanoitta voittaa! Sellaisia nuoria uskovia vaimoja tarvitaan, jotka kutsuvat miehiänsä 'herroiksi' niin kuin Saara sanoi miestään (1 Piet. 3:6). ”Vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis (1 Piet. 3:4)”. Haluaako joku uskova vaimo olla sisäisiltä ominaisuuksiltaan Jumalan silmissä kallis? Tie tähän korkeaan arvoon vie alamaisuus Herran sanalle, joka on samalla alamaisuutta miestä kohtaan.
Alkuseurakunnassa tällä alueella oli paljon ongelmia. Kun uskovat vaimot eivät olleet alamaisia Herran käskyä kohtaan, saattoivat aviomiehet tulla katkeriksi (Kol. 3:19). Tätä vaikeutta löytyi erityisesti juutalaisista perheistä, sillä juutalainen vaimo oli perehtynyt syvällisesti kirjoituksiin (2 Tim. 3:15 ja 2 Tim. 1:5). Pietari antaa neuvoja miehille, joiden vaimot eivät vielä kaikin puolin olleet oppineet Herran käskyä: ”Samoin te miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi (1 Piet. 3:7)”. Mitä Pietari tarkoittaa 'heikommalla astialla'? Hän ei tarkoita sitä, niinkuin joku on väittänyt, että vaimo helpommin lankeaa syntiin, vaan sitä että vaimoa on miehen kyettävä ohjaamaan ja neuvomaan hyvin hellävaroen ja taitavasti.
Uskovien joukossa alkuseurakunnan aikana oli yksinäiseksi jääneitä nuoria leskiä tai eronneita, joilla oli lapsia. Heillä ei ollut mahdollisuutta kysyä kotona miehiltään hengellisiä asioita, mitä kokouksessa oli tapahtunut. Ne uskovat naiset, joilla oli mies ja lapsia, kantoivat kuormaa ja pitivät heidän lapsistaan huolta omien lastensa ohella, että yksin jääneet nuoret äidit saisivat kuulla Herran sanaa, jota muuten eivät kuulisi (1 Tim. 5:16). Arkipäivinä yksinhuoltaja-äidit ja nuoret leskiäidit tarvitsivat vanhempia uskovia sisaria!
Alkuseurakunnassa oli myös uskovia sisaria, jotka olivat saaneet Jumalalta armon pitää huolta nuorista leskistä (1 Tim. 5:16). Ap.t. 9:36 - 43 kertoo Dorkas-nimisestä vaatteiden tekijästä, joka piti huolta nuorista leskistä.
”Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu (1 Kor. 11:5).” Kun naimattomat uskovat naiset olivat kokouksissa ilman peitettyjä hiuksiaan, varmisti se sen, että heillä oli mahdollisuus löytää aviomies (1 Tim. 5:14). Alkuseurakunnassa sääntönä oli se, että vaimot verhosivat hiuksensa.
Tämä sanan kohta on aiheuttanut paljon loukkaantumista nykyaikaisten ja 'sivistyneiden' uskovien vaimojen keskuudessa. Pään peittäminen koski ainoastaan naimisissa olevia naisia eikä naimattomia, ja koski ainoastaan ulospäin suuntautuvaa rukoustilannetta, jolloin vaimo rukoilee tai profetoi ja seurakunta kuuntelee. Jos vaimo ei verhoa hiuksiaan, hän Shaulin mukaan, häpäisee päänsä eli miehensä, koska mies on vaimon pää. Rukoustilanne seurakunnassa on julkinen, joten jos vaimo ei verhoa hiuksiaan, häpäisee hän julkisesti miehensä. Mitä tämä häpäiseminen/kunniaton käytös tarkoittaa? Hän julistaa verhoamattomilla hiuksillaan vallitsevansa ja opettavansa miestään! Hän julkisesti julistaa seurakunnalle olevansa tottelematon Herran käskylle! Jos vaimo ei verhonnut päätänsä, tarkoitti se samaa kuin hän olisi 'ajanut hiuksensa lyhyiksi' samalla tavoin kuin hänen miehensä on tehnyt.
”Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä (1 Kor. 11:6).”
Jotta vaimot voisivat kunniaksensa pitää pitkiä hiuksia, oli heidän verhottava ne. Shaul ei halunnut sitä, että vaimot joutuisivat julkisen häpeän alaisiksi.
”Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia (1 Kor. 11:7).”
Vaimo ei siis ole Jumalan kuva ja kunnia, vaan hänen miehensä on yksin Jumalan kuva ja kunnia ja vaimo on Jumalan kuva ja kunnia miehensä kautta. Miehelle vaimo tuo kunniaa rukoillessaan, kun on verhonnut hiuksensa, sillä hän samalla saarnaa seurakunnalle, että hän on naimisissa ja on alamainen Herran käskylle ja miehellensä.
”Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki (symbol of authority, KJ) enkelien tähden (1 Kor. 11:10).”
Enkelit ovat Jumalan kirkkaudella verhottuja, heidän rukoillessaan ylistäen ja palvoen Jumalaa, ja samoin vaimot ovat verhonneet hiuksensa vallanalaisuuden merkillä rukoillessaan ja profetoidessaan miehen kunnian tähden. Jumala tulee verhoamaan kirkkaudella ne vaimot, jotka osoittavat sydämestään alamaisuutta Herran sanalle. Hiusten peittäminen on 'symbol of authority'. Sinä naimisissa oleva uskova sisar! Haluatko olla 'symbol of authority'?
”Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla pää peittämätönnä? Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi (1 Kor. 11:13 – 15).”
On luonnollista, että naisella on pitkät hiukset ja miehellä on lyhyet, ajetut hiukset, ja hengellisesti on loogista, että mies rukoilee seurakunnassa ja profetoi pää ilman verhoamista ja vaimo verhoiltuine hiuksineen.
Lopuksi Shaul kirjoittaa: ”Mutta jos haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, sillä meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla. Mutta tätä käskiessäni...(1 Kor. 11:16 – 17).” King James sanoo viimeisen virkkeen alun seuraavasti: ”Now in giving these instruction...”.
Shaul antoi siis samat ohjeet korintolaisille, kuten hän oli antanut kaikille muillekin Jumalan paikallisseurakunnille, eikä yksikään paikallisseurakunnan vanhemmisto väittänyt vastaan, vaan he olivat kaikki alamaisia Herran käskylle.
Mauno K.




