Israelinhuone - Prinsessa ja Sulhanen

PRINSESSA JA SULHANEN

Oli nuori ja erittäin kaunis prinsessa, joka oli alhaisesta suvusta, mutta oli korkeasti aateloitu. Hänen sydämensä kaipaus oli löytää sopiva aviomies itselleen, joka rakastaisi häntä. Usein hän meni tilaisuuksiin, joissa oli paljon ylhäisiä ihmisiä. Niiden keskuudesta hän toivoi löytävänsä elämänsä prinssin, joka rakastaisi hänen sieluansa. Hän viihtyi näiden ristikoruja kantavien nuorten ylhäisten naisten ja miesten parissa ja keskusteli heidän kanssaan mielellään rakkausasioista.

Erään juhlatilaisuuden jälkeen eräs ennestään tuntematon Jeesus-prinssi tutustui häneen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. He rakastuivat toisiinsa sydänjuuriansa myöten. Kihlajaiset pidettiin upeassa salissa, mutta häitä odottaessa, tulivat ylhäiset naiset ja miehet kertomaan prinsessalle, että hänen kihlattunsa ei saa olla alhainen juutalainen palvelija kuninkaan linnasta, vaan hänen tulee olla heidän kaltaisensa ristikorun kantaja. Heidän kertomansa sekoitti prinsessan niin perinohjin, että hän lähti omaan kartanoonsa miettimään, oliko se totta, mitä hänen kihlatustaan puhutaan.

Tämä alhainen juutalainen palvelija oli ylhäisten naisten ja miesten silmätikkuna, sillä tämän alhaisen palvelijan uskollisuus ja totisuus prinsessaan kohtaan herätti heissä kateutta ja suuttumusta. Prinsessa itse ei tiennyt mitä ajatella, vaan vietti enimmäkseen aikaa näiden nuorten naisten ja miesten kanssa. Neidot ja nuoret miehet opettivat prinsessalle Rooman sepittämiä opetuksia tuosta alhaisesta juutalaisesta miehestä ja prinsessa piti kuulemansa totena. Samalla hän kuitenkin tunsi, että hänen sydämestään puuttui jotain. Hänen sydämensä ja sielunsa kaipasi jotakin, mutta hän ei tiennyt mitä. Koko ajan hän tunsi olevansa kuin eksyksissä, vaikka hänet oli kihlattu Jeesukselle. Kaikella tavalla ristikorun kantajat opettivat häntä luopumaan kuninkaallisen suvun juurista. Se oli heidän mielestään petoksellista opetusta asioista, jotka olivat kumoutuneet ristiriipuksen kantajan, Jeesuksen, toimesta.

Kun nuoret aateliset Rooman miehet näkivät, että prinsessa oli alkanut vieroksua kihlattuansa niinkuin he olivat opettaneet, lähestyivät he häntä ja pyrkivät pääsemään hänen suosioonsa, mutta tälle nuorelle prinsessalle ei kelvannutkaan millainen tahansa mies. Hän oli oppinut tavoittelemaan kaikkien nuorten miesten keskeltä komeimpia, lahjakkaimpia, varakkaimpia, vaikutusvaltaisimpia miehiä ja toivoi jonkun heistä täyttävän sydämensä syvän kaipauksen.

Aina juhlien jälkeen tämä ylhäinen prinsessa palasi upeaan kartanoonsa. Usein suuren kartanonsa ovelle koputettiin ja jonkun ylhäisen miehen lähettämä palvelija toi hänelle lahjan. Hän avasi lahjan ja löysi kauniista ovaalin muotoisesta korurasiasta kultaisen riipuksen, jossa oli kauniit helmet, joihin oli kaiverrettu Menora-kyntteliköt. Hän kiiruhti iloisena ja onnellisena peilin eteen ja sovitti helmiriipusta kaulaansa. Hän mietti mielessään, kuka se mies oli, joka oli lähettänyt nämä kauniit helmet. Hänen ajatuksiinsa tulivat kuvat monista tuntemistaan ristiriipusta kantavista miehistä. Siinä ajatellessaan asiaa, hänen mieleensä tuli eräs komea mies, joka oli liehitellyt häntä ja voimakkaasti pyrkinyt hänen suosioonsa. Hän oli saanut tuolta komealta mieheltä lahjaksi suuren kultaisen ristiriipuksen.

Prinsessa odotti seuraavaa juhlaa kärsimättömänä, tavatakseen tuota miestä. Kuukauden kuluttua oli suuri juhla eräässä linnassa. Prinsessa tapasi siellä monia ystäviä ja tuon miehen, joka oletettavasti oli lahjoittanut tuon kauniin menorahelminauhan. Prinsessa antautui tuon miehen vieteltäväksi ja pian olivat häät. Vaikka prinsessalla oli jo olemassa Jeesus kihlattuna, hän tahtoi ristiriipuksia kantavia miehiä hänen rinnalleen.

Nuori avioliitto alkoi pettymysten merkeissä. Mies osoittautui pinnalliseksi huikentelijaksi, joka rakasti juhlimista ja Rooman tyttärien suosiota. Avioliitto päättyi nopeasti kipeään eroon. Prinsessa itki sydän tuskasta pakahtuen epäonnistunutta avioliittoaan, ettei ollut löytänyt sitä miestä, joka vastaisi hänen sydämensä ja sielunsa kaipaukseen. Kului useita viikkoja ja hän sai silloin tällöin piristäviä lahjoja: oli kauniita kultapalmikoita, erilaisista jalokivistä tehtyjä sormuksia, kauniita vaatteita, menorakoruja, rannerenkaita, joissa oli kuvattuna korkeilla muureilla varustettu kaupunki ja jalokiviä, joissa oli kummallisilla kirjaimilla kaiverrettuja nimiä, mutta hän ei tiennyt, kuka ne lahjat oli lähettänyt. Hän ei voinut mitenkään aavistaa, että ristiriipusten kantajien kaltoin kohtelema, kuninkaan alhainen palvelija, oli ne lähettänyt.

Eräänä päivänä hän rohkaisi mielensä ja lähti suureen juhlaan, joka järjestettiin korkea-arvoisen ruhtinaan luona. Hän pukeutui lahjaksi saamaansa upeaan juhlapukuun, joka oli taitavasti tehty heprealaisittain: satiinista, silkistä ja kirjailtu kauniisti kullatulla pitsillä. Hän asetti päähänsä lahjaksi saamansa kauniin kruunun. Hän asteli juhlissa kuin kuningatar. Monet miehet ihailivat häntä ja nuoret naiset kadehtivat. Ei mennyt aikaakaan, kun hän löysi uuden miehen, jonka kanssa hän avioitui, mutta siitäkin seurasi hänelle vain sydänsuruja. Avioliitot seurasivat toinen toistaan ja prinsessa kävi aina vain onnettomammaksi ja surullisemmaksi. Hän ajatteli mielessään, ettei hänelle ehkä olisikaan olemassa sitä miestä, jota hänen sydämensä ja sielunsa todella kaipasi. Niinpä hän päätti olla rakastajattarena monelle ristiriipusta kantavalle miehelle yhtäaikaa.

Aikaa kului ja prinsessa vanheni, mutta edelleen hän eli onnetonta, kurjaa elämää. Välillä hän toivotti pettyneenä ja itkuisena itsellensä kuolemaa. Kaiken keskellä kuitenkin hän sai hienoja lahjoja: juhlarasioita, juhlakenkiä, joiden pohjaan oli korukirjaimin kirjoitettu sana, joka kosketti heprealaista kansaa, erilaisia kultaisia koruja ja kauniita heprealaisia vaatteita. Ensimmäistä kertaa hänen sydämessä heräsi vakava ajatus yrittää tutkia, kuka lähetti hänelle näitä rohkaisevia, kannustavia ja lohduttavia lahjoja, joissa kaikkissa muistutettiin häntä jostakin juutalaisesta kansasta ja juutalaisesta kuninkaasta. Hän määräsi palvelijansa tarkoin tutkimaan, mistä nämä lähetetyt palvelijat olivat tulleet hänen luokseen.

Pian hän sai tietää useamman palvelijansa kautta, että kaikki lahjat olivat tulleet kuninkaan linnasta. Prinsessa ajatteli mielessään, että olisiko se mahdollista, että joku ristiriipuksella varustettu prinssi olisi nämä lahjat lähettänyt. Hän päätti lähteä käymään kuninkaan linnassa, pukeutui upeaan juhlapukuun ja laittoi kaulaansa ison kultaisen ristin. Hän saapui upeilla vaunuilla, joidenka edessä oli kaksitoista hevosta, kuninkaan linnan eteen. Häntä vastassa oli tuo halveksittu ja alhainen juutalainen palvelija, jolle hän jätti vaatteensa. Prinsessa tunsi häpeää, että hänen oli täytynyt törmätä tähän juutalaiseen palvelijaan ja turvautua hänen apuunsa.

Kuninkaan palvelijat ohjasivat prinsessan suuren salin perälle. Yhtäkkiä kullalla koristetut kaksoisovet aukesivat ja vanhaikäinen kuningas käveli portaita myöten kultaisen valtaistuimen tykö. Istuttuaan alas kuningas kysyi: "Mikä sinun on hätänä, pikkuiseni?"

- Herrani, kuningas! Tulin kysymään, kuka tässä linnassa on lähettänyt minulle niin kauniita ja kalliita lahjoja?

- Miksi tahdot tietää sen?

- Olen erehtynyt monta kertaa lahjan lähettäjästä. Nyt tiedän, että hän asuu tässä linnassa, mutta en tunne häntä, kuka hän on.

- Voin neuvoa sinua, pikkuiseni, jos se auttaa sinua. Täällä on vain tuo alhainen juutalainen palvelijani, jota olet vähätellyt, vältellyt ja hävennyt kaikki nämä monet vuodet.

- Tarkoittaako kuningas ristiriipusten kantajien Jeesusta? Alhainen palvelijasihan on juutalainen, ei Jeesus! Ristiriipuksen kantajat opettavat minulle, että minun tulee luopua hänen heprealaisuudestaan, mutta ristiriipuksen kantajaa saan seurata.

- Hyväksyisitkö sen, jos suosittelen tutustumaan häneen ja hänen heprealaisiin juuriinsa?

- Oi, kuningas! Ei hän ole minua varten, vaan kaltaisiansa varten. Miksi kuningas häpäisee minun arvokkuuttani, että minun täytyisi tutustua tähän alhaiseen juutalaiseen palvelijaasi?

- Pikkuinen, tunnen sinun vuotesi. Kuinka olet kaivannutkaan noina ankeina vuosina jotain, jota et kuitenkaan mistään ole löytänyt. Pikkuiseni, rakkaani, mitä aiot tehdä? Pidätkö ylpeytesi, kultaiset ristisi, arvokkuutesi, rakastajat ja samalla menet ohi alhaisen palvelijani, jota olet koko elämäsi ikävöinyt?

- En usko, että minua varten on enää olemassa oikeanlaista kaipauksen täyttymystä. Oi, kuningas, älä herätä enää sydämessäni kaipuuta siihen, mitä ei ole kuitenkaan olemassa, sillä pettyisin taas!

- Olen antanut sinulle nyt neuvoni - oman sydämeni, pikkuiseni.

Samassa kuningas nousi valtaistuimeltaan ja käveli valtaistuinsalista sivuhuoneeseen ja katsoi rakastavin, mutta surumielisin silmin prinsessaa.

Niin prinsessa palasi kuninkaan palvelijan luo, joka ystävällisesti ja nöyrästi ojensi vaatteet ja auttoi päällystakin hänen ylleen. Prinsessa oli suuttunut ja häpesi sydämestään alhaista juutalaista palvelijaa. Lähtiessään hän tiuskasi itsekseen vaunuihin astuessaan: "Vai halveksii kuningas minua, ettei minusta ole muille kuin tuolle alhaiselle juutalaiselle palvelijalle! Matkaan!"

Tätä seurasi monta vuotta juhlia eri rakastajien kanssa, joilta hän sai erilaisia kauniita ristiriipuksia, mutta edelleen kuninkaan linnasta saapui uskollisesti kauniita, huoliteltuja lahjoja. Kuitenkin kuninkaan alhainen palvelija osoitti rakastavansa uskollisesti ja kestävästi. Prinsessa jakoi saamiaan lahjoja palvelijoilleen ja ristiriipusten kantajille, mutta he eivät tahtoneet ottaa niitä vastaan, koska ne olivat heidän mielestään liian heprealaisia.

Eräänä päivänä prinsessa meni surullisena ja apeana kartanonsa arkistoon lukemaan. Hän löysi erään pitkän hyllyn takaa kolmella sinetillä lukitun arvokkaan näköisen kirjakäärön. Hän avasi kirjakäärön ensimmäisen sinetin vapisevin sormin ja luki ääneen:

"Näin oli syntymäsi: sinä päivänä, jona synnyit, sinulta ei leikattu napanuoraa, sinua ei pesty vedellä, että olisit puhdistunut, sinua ei hierottu suolalla eikä sinua kääritty kapaloihin. Eikä kenkään sinua säälinyt, niin että olisi tehnyt sinulle mitään tällaista ja armahtanut sinua, vaan sinut pantiin heitteille kedolle: niin halpana pidettiin sinun henkeäsi sinä päivänä, jona synnyit. Mutta minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut, kun sätkyttelit verissäsi. Ja minä sanoin sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän' - niin sanoin minä sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän, minä teen sinut kymmentuhantisiksi kuin pellon laihon'.(Hes. 16:4 - 7a)."

Prinsessa hämmästyi ja sanoi itsekseen: "Enkö minä ole ollutkaan korkeasti aatelinen syntymästäni saakka?! Kuka minut vauvana pelasti varmalta tuholta ja kuolemalta? Minun on luettava lisää, mitä tapahtui minun nuoruudessani. Avaanpa toisen sinetin."

"Sitten sinä vartuit, tulit isoksi ja ehdit kauneimpaan kukoistukseesi, rintasi paisuivat ja hiuksesi kasvoivat; mutta vielä sinä olit alaston ja paljas. Niin minä kuljin ohitsesi ja näin sinut ja katso, sinun aikasi oli lemmen aika. Ja minä levitin liepeeni sinun ylitsesi ja peitin häpysi. Ja minä vannoin sinulle ja menin liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra; sinä tulit minun omakseni (Hes. 16:7b - 8)."

Prinsessa sanoi järkyttyneenä: "Onko tämä tuo alhainen juutalainen palvelija kuninkaan linnassa? Mikä minussa oli hänelle niin arvokasta ja rakasta, että hän pelasti minut varmalta kuolemalta, otti minut ja teki minusta oman kansansa jäsenen? Mitä tämä juutalainen palvelija tietää minun aikuisuudestani? Minun on avattava viimeinen sinetti ja luettava se."

"Minä pesin sinut vedellä, huuhtelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä. Minä puetin sinut kirjaeltuihin vaatteisiin, kengitsin sinut sireeninnahkakenkiin, sidoin päähäsi hienopellavaisen siteen ja hunnutin sinut silkillä. Minä koristin sinut koruilla, panin rannerenkaat käsiisi ja käädyt kaulaasi ja panin nenärenkaan nenääsi, korvarenkaat korviisi ja päähäsi kauniin kruunun. Niin koristettiin sinut kullalla ja hopealla, sinun pukusi oli hienoa pellavaa, silkkiä ja kirjaeltua vaatetta ja sinä sait syödä lestyjä jauhoja, hunajata ja öljyä. Sinusta tuli ylenmäärin kaunis ja sinä kelpasit kuninkaalliseen arvoon. Ja sinun maineesi kulki pakanakansoihin kauneutesi tähden, sillä se oli täydellinen niiden kaunistusten takia, jotka minä sinun yllesi panin; sanoo Herra, Herra. Mutta sinä luotit kauneuteesi ja harjoitit haureutta maineesi nojalla ja vuodatit haureuttasi jokaiselle ohikulkijalle: 'Saakoon tuokin!' (Hes.16:9 - 15)."

Kun hän oli lukenut tämän kirjoituksen, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Hän vaipui murtuen kuin ammuttuna lattialle. Hän viimein ymmärsi kirkkaasti olevansa heprealaisen kansan tytär, joka oli harjoittanut haureutta Rooman ristiriipusta kantavien poikien kanssa. Hän tunnusti Israelin Jumalan edessä syntinsä, pyysi anteeksi rikkomuksiansa ja pyysi Yeshuan pyhän veren puhdistusta. Kun hän oli väsyksiin itkenyt lattialla Jumalan edessä, nousi hän ylös, riisui kaulastaan kultaisen ristin, väänsi sen mutkalle ja murskasi sen kenkiensä alle ja huusi: "En ole enää kristitty, vaan olen messiaaninen israelilainen, juutalainen ja heprealainen ja kihlattuni on Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti!"

Hän valjastutti nopeasti kaksitoista valkoista hevostaan vaunujensa eteen ja pukeutui kauneimpiin vaatteisiinsa ja koruihinsa, mitä hänellä oli. Yhtäkkiä peilistä katsoessaan hän huomasi sen, että kaikki, mitä hänellä oli yllään, oli antanut lahjaksi tuo alhainen juutalainen palvelija. Hän tunsi suurta katumusta ja häpeää. Hän ei pitänyt itseänsä arvollisena pitämään niitä yllään. Hän viskasi kaikki haureutensa palkaksi saamansa ristikorut roskiin.

Pian hän saapui kuninkaanlinnan eteen. Hän käveli sisään, mutta vastassa ei ollut enää se alhainen juutalainen palvelija, vaan yksi monista kuninkaan palvelijoista. Prinsessa kysyi hätääntyneenä palvelijalta: "Anteeksi herra, voisitko kertoa, missä on tuo juutalainen palvelija?"

- Tulet kohta näkemään hänet.

Samalla palvelija saattoi hänet kuningaskunnan suureen saliin, jossa oli suuren kuninkaan valtaistuin. Hän sai istua kauniiseen, kullasta koristettuun tuoliin, joka oli asetettu häntä varten salin perälle.

Yhtäkkiä kultainen, kullalla koristettu, sivuovi avautui ja sisälle astui kuninkaan juhlavassa puvussa tuo alhainen palvelija! Yeshua käveli punaista mattoa myöten portaita ylös valtaistuimen eteen ja istui valtaistuimelle. Prinsessa itki hillittömästi koko ajan katsellessaan hänen kulkuansa, Jeshuaa, joka oli kaiken aikaa häntä rakastanut. Prinsessa ymmärsi, että Hänen rakkautensa on kaipauksensa täyttymys, ja että vain Yeshuan rakastamana hän olisi onnellinen! Silmänräpäyksessä hän ymmärsi, että heprealaiset pyhät kirjoitusten juuret olisivat hänenkin juurensa.

Hetken kuluttua prinsessa sanoi: "Sinä olet Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti!"

- Minä Olen, joka Minä Olen.

- En ansaitse olla täällä, enkä ansaitse kantaa näitä vaatteita tai koruja. Tulin palauttamaan kaikki sinulta saamani lahjat, sillä en ole arvollinen niitä kantamaan.

- Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädelläni - nouse, armaani, sinä kaunoiseni ja tule!

"Jolla on korva, hän kuulkoon!"

Mauno K.