Näky

Näky Messiaan Ruumiista paikallisena ja maailmanlaajuisena seurakuntaykseytenä, on ollut meidän JHWH'lta saatu näky ja visio, koko uskossa olomme ajan.
Näky Messiaan morsiamesta, jossa on koko ruumiin täyteys yhdessä, yhtenä taivaallisena joukkona, ylöstempausta odottavana joukkona, sekä Jahushuaa Messiasta (Jeesusta Kristusta) odottavana ja Hänet JHWH'naan (Herranaan) tuntevana joukkona, odottaa aikaansa . . . mutta se tulee olemaan täyttä totta, aivan kuin kaikki muutkin JHWH:n Sanan mukaiset näyt ja visiot! AMEN.

Näyn ja vision mukaan Messiaan seurakuntaruumis tulee muodostumaan lopun aikoina kaikista niistä uudestisyntyneistä messiaanisista, jotka eivät häpeä Häntä, joka on Ruumiin Pää; Jahuhshuaa Messiasta; eivätkä laiminlyö Hänen Ruumiinsa jäseniä, vähäisimpiäkään.
Jahuhshua Messias tuntee omansa ja Hänen omansa tuntevat Hänet, niinkuin isä tuntee pojan ja poika isän.
Ja tähän tuntemiseen liittyy voimakkaasti se, että ruumiin jäsenet toimivat yhdessä, auttavat toisiaan; erityisesti vähempiosaisia; harrastavat vieraanvaraisuutta, jakavat omastaan toisille, jne.

Ruumis tulee toimimaan tiiviissä yhteydessä jäseniin. Ei niin, kuten tällä hetkellä: jäsenet irrallaan muista ruumiin jäsenistä, EI, VAAN YHDESSÄ RAKENTUEN JA RAKENTAEN, käyttäen niitä seurakuntavirkoja ja armolahjoja, joita Adonai meille Armossaan suo!


Teija K.

Click for Tel Aviv, Israel Forecast
Click for Eilat, Israel Forecast
Click for Jerusalem, Israel Forecast
Jerusalem, Eilat, Tel Aviv

Etusivu YHWH'n Sanaa Opetuksia Sanasta Messiaanisuus Sanomat Esittely Flash/Heimovaellus Israelinhuone Blogi Foorumi Pyhien kirjoitusten äärellä Hengellinen Media Uutisia - News Linkit Vieraskirja - Guestbook Info
2.7.2010
Kysely 10
Mieluisin kesätapahtumasi?

Laske äänesi alta.


Messiaaninen tapahtuma

Messiaaninen kotikokous

Israel-tilaisuus

Hengelliset kesäpäivät

Mökillä oleilu

Retki

Veneily

Talkoot

Loma


23 ääntä annettu


Palaa etusivulle.


Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa
Sanan mukaan nyt on: Raamatullinen kalenteri Av - 19