Israelinhuone - Jumalan nöyryys

Jumalan nöyryys

Ilm. 5:1-4: "Ja minä näin valtaistuimella istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä
sinetillä suljetun. Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: 'Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja
murtamaan sen sinetit?' Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. Ja minä itkin
kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen."

Sana sanoo selvästi, että 'kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen'. Koko
maailmankaikeiudesta etsittiin henkilöä, joka olisi arvollinen avaamaan kirjakäärön ja katsomaan siihen, mutta sellaista ei löytynyt! Isä ja Poikakaan eivät katsoneet itseänsä arvollisiksi avaamaan kirjakääröä. He valtavan syvässä nöyryydessään jättivät asian taivaallisen Jerusalemin vanhemmiston arvioitavaksi, olisiko Yeshua arvollinen avaamaan kirjakäärön.

Koko maailmankaikkeuteen tuli äänettömyys, sanoinkuvaamaton, kihelmöivä odotus. Maailmankaikkeus odotti vanhemmiston
päätöstä. Kuului vain apostoli Johanneksen äänekäs itku. Hän oli särkynyt ja murtunut tajutessaan, että taivaan Isä ja Yeshua eivät
katsoneet olevansa arvollisia.
Yhtäkkiä tapahtui jotakin. Taivaallisen Jerusalemin vanhin alkoi puhua Johannekselle, vanhinten yhteisellä suulla: "Älä itke; katso,
jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja seitsemän sinettiä. Ja minä näin,
että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Lammas, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja
seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan
valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin neljä olentoa ja kaksikymmentäneljä vanhinta lankesivat Lampaan eteen ja heillä oli kantele kullakin ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset (Ilm. 5:5 – 8)”.

Tämän päätöksen jälkeen koko maailmankaikkeus suorastaan räjähti ylistämään ja kiittämään Jumalaa yhdestä suusta. Ensin
vanhimmat (Ilm. 5:9 – 10), sitten enkelit (Ilm. 5: 11 – 12) ja sitten kaikki luodut yhdessä (Ilm. 5:13).

”Ja ne neljä olentoa sanoivat: 'Amen', ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat (Ilm. 5:14, Ilm. 4:9 -11).”

Mauno K .