Israelin pelastus (Jes)

Herran palvelijan kutsumus. Israelin ihmeellinen pelastus. Jesajasta.

JESAJA LUKU 49

1. Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Luoja on minut kutsunut jo äidinkohdusta asti, jo äitini helmasta asti minun nimeni maininnut.
2. Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi, kätki minut kätensä varjoon — hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut
viineensä.
3. Ja hän sanoi minulle: ”Sinä olet minun palvelijani, sinä Israel, jossa minä osoitan kirkkauteni.”
4. Mutta minä sanoin: ”Hukkaan minä olen itseäni vaivannut, kuluttanut voimani turhaan ja tyhjään — kuitenkin on minun oikeuteni

Luojan huomassa, minun palkkani on Jumalan luona.”

5. Ja nyt sanoo Luoja, joka on minut palvelijakseen valmistanut jo äitini kohdusta asti, palauttamaan Jaakobin hänen luokseen, niin
että Israel koottaisiin hänen omaksensa — ja minä olen kallis Luojan silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni —
6. hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä asetan sinut pakanoiden valoksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.

7. Näin sanoo Luoja, Israelin lunastaja, hänen Pyhänsä, syvästi halveksitulle, kansan inhoamalle, valtiaitten orjalle: Kuninkaat
näkevät sen ja nousevat seisomaan, ruhtinaat näkevät ja kumartuvat maahan Luojan vuoksi, joka on uskollinen, Israelin Pyhän
vuoksi, joka on sinut valinnut.

8. Näin sanoo Luoja: Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut — minä olen valmistanut sinut ja asettanut sinut kansoille liitoksi, kohottamaan ennalleen maan, jakamaan hävitetyt perintöosat,
9. sanomaan vangituille: ”Käykää ulos!” ja pimeässä oleville: ”Tulkaa esiin!” Teiden varsilta he löytävät laitumen, kaikki kalliokukkulat ovat heillä laidunpaikkoina.
10. Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei hietikon helle eikä aurinko satu heihin, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät
vesilähteille.
11. Minä teen kaikki vuoreni teiksi, ja minun valtatieni kulkevat korkealla.
12. Katso heitä, he tulevat kaukaa! Katso, nuo pohjoisesta, nuo lännestä, nuo Siinimin maalta!

13. Riemuitkaa, te taivaat, iloitse, sinä maa, puhjetkaa riemuun, te vuoret, sillä Luoja lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.
14. Mutta Siion sanoo: ”Luoja on minut hylännyt, Herra on minut unohtanut.”
15. Unohtaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unohtaisivatkin, minä en sinua unohda.
16. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.

17. Sinun lapsesi tulevat rientäen — sinun hävittäjäsi ja raunioiksi-raastajasi menevät sinun luotasi pois.
18. Nosta silmäsi ja katso ympärillesi: he kokoontuvat, he tulevat sinun luoksesi kaikki. Niin totta kuin minä elän, sanoo Luoja, sinä
puet heidät kaikki yllesi niin kuin koristeen ja sidot heidät vyöllesi niin kuin morsian vyönsä.
19. Sillä sinä — sinun rauniosi ja autiot paikkasi, sinun hävitetty maasi — sinä käyt silloin ahtaaksi asukkaille, ja kaukana ovat ne,
jotka sinua söivät.
20. Vielä saavat sinun lapsettomuutesi lapset sanoa korviesi kuullen: ”Paikka on minulle ahdas, tee tilaa, että voin asua.”

21. Silloin sinä sanot sydämessäsi: ”Kuka on nämä minulle synnyttänyt? Minä olin lapseton ja hedelmätön, karkoitettu ja hylätty. Kuka on heidät kasvattanut? Katso, minä olin jätetty yksin. Missä nämä silloin olivat?
22. Näin sanoo Herra, Luoja: Katso, minä nostan käteni kansakuntien puoleen, kohotan lippuni kansoja kohti, niin he tuovat sinun poikasi sylissänsä ja kantavat sinun tyttäresi olkapäillään.
23. Kuninkaista tulee sinulle lastenhoitajat, heidän ruhtinattaristaan sinulle imettäjät. Sinun edessäsi he kumartuvat maahan
kasvoillensa ja nuolevat tomun sinun jaloistasi. Silloin sinä tiedät, että minä olen Luoja ja että ne, jotka minua odottavat, eivät
häpeään joudu.

24. Otetaanko sankarilta saalis, tai riistetäänkö vangit vanhurskaalta?
25. Sillä näin sanoo Luoja: Vaikka vangit otettaisiinkin sankarilta ja saalis riistettäisiin vahvalta, niin minä kuitenkin taistelen sitä
vastaan, joka sinua vastaan taistelee, ja minä pelastan sinun lapsesi.

26. Minä laitan sinun sortajasi syömään omaa lihaansa, ja he juopuvat omasta verestään niin kuin rypälemehusta — ja kaikki liha on tietävä, että minä, Luoja, olen sinun pelastajasi, että Jaakobin Voimakas on sinun lunastajasi.


Click for Tel Aviv, Israel Forecast
Click for Eilat, Israel Forecast
Click for Jerusalem, Israel Forecast
Jerusalem, Eilat, Tel Aviv

Etusivu YHWH'n Sanaa Opetuksia Sanasta Messiaanisuus Sanomat Esittely Flash/Heimovaellus Israelinhuone Blogi Foorumi Pyhien kirjoitusten äärellä Hengellinen Media Uutisia - News Linkit Vieraskirja - Guestbook Info
2.7.2010
Kysely 10
Mieluisin kesätapahtumasi?

Laske äänesi alta.


Messiaaninen tapahtuma

Messiaaninen kotikokous

Israel-tilaisuus

Hengelliset kesäpäivät

Mökillä oleilu

Retki

Veneily

Talkoot

Loma


23 ääntä annettu


Palaa etusivulle.


Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa
Sanan mukaan nyt on: Raamatullinen kalenteri Av - 19