Hengellinen ylpeys
Tunnistammeko itsessämme hengellistä ylpeyttä? Kyllä, ainakin meidän tulee tunnistaa se, kun sitä esiintyy. Nimittäin Pyhä Henki on tässäkin asiassa erittäin tarkka. Tunnistammeko hengellistä ylpeyttä muissa? Kyllä - valitettavasti joudumme sitä usein näkemään ja tunnistamaan muissakin uskovissa. Usein tunnistamme sen muista paremmin kuin itsestämme.
Näinhän se on: me näemme rikan hyvin toisten silmissä, mutta emme näe malkaa (hirttä) niin hyvin omassa silmässämme.
Hengellinen ylpeys on sukua uskonnollisuudelle. Nämä kaksi marjaa käyvät käsikkäin, ja kuuluvat usein samoille/samalle ihmisille sellaisina ominaisuuksina, jotka tulisi karsia pois. Mutta, kuka karsii?! Mekö itse?! No, voin sanoa, että usein teemme suuren virheen, jos lähdemme suureen ääneen vaatimaan toisilta hengellisen ylpeyden kitkemistä. Ainoa, mitä voimme useinkaan tehdä on: rukoilla itseksemme toisen puolesta, ja rakastaa häntä ihmisenä, vajavaisena, niin kuin ennenkin.
Kun Pyhä Henki paljastaa oman hengellisen ylpeytemme, niin on syytä välittömästi tehdä parannus, eli suostua ottamaan nuhde vastaan hengessämme ja olla samaa mieltä Pyhän Hengen kanssa, sekä pyytää Jahuhshualta anteeksi ja anoa ylpeyden poistumista ja muuttumistamme Häneltä, sillä vain Hän voi meitä muokata kaltaisekseen. Tosin Hän usein käyttää siinä toisia uskovia. Toivon kuitenkin, että nämä toiset ymmärtävät hioa meitä rakkaudessa ja totuudessa, etteivät lähde syyttelylinjalle uskonnollisen ihmisen tavoin.
Milloin hengellinen ylpeys nostaa päätään meissä? Usein silloin, kun olemme olleet Herran käytössä, esim. toimineet armolahjoissa tai Hengen virassa. Meidän tulisi sensijaan ymmärtää, että armolahjat ovat JHWH'n Seurakuntaa varten, ei hengellistä ylpeyttä tai itsekorostusta varten, ja että hengellinen työ tai virka on sekin seurakuntaa ja evankeliumin eteenpäin menoa ja leviämistä varten. Joskus tulee ihmeteltyä sitä, miksi armolahjat toimivat hengellisestikin ylpeillä ihmisillä....mutta siihen on syynä se raamatun kohta, jossa sanotaan, ettei Herra katso ihmiseen vaan työhönsä.
Korinton seurakunnassa armolahjat toimivat hyvin, vaikka seurakunta oli lihallinen ja synnillinen; eräskin mies piti itsellään isänsä vaimoa. Paavali varotti tämän kaupungin seurakuntaa lankeamasta, sillä ei Pyhä Henki kauaa viihdy sellaisessa seurakunnassa, missä jatkuvasti toimitaan lihassa ja väärin. Herran työ estyy, jos ei tehdä lainkaan parannusta. Mutta tiettyyn rajaan asti armolahjat saavat toimia, koska Herra tahtoo muhdella ja ojentaa seurakuntaa. Jos seurakunta ei tee parannusta, niin mikä Pyhää Henkeä pidättää lähtemästä ulos sellaisesta seurakunnasta?! - Ei mikään. Pelkään pahoin, että tulevaisuudessa tapahtuu niin meillä Suomessa. Ja pelkään pahoin, että vaikka Pyhä Henki väistyisikin pois joidenkin kaupunkien tai kuntien seurakunnista (näistä lukuisista itseään seurakunnaksi kutsuvista kirkkokunnista ja organisaatioista), niin nämä ihmiset siitä huolimatta vaan jatkaisivat muotomenojaan ja jumalanpalveluksiaan, niitä samoja, mitä he ovat vuosikausia jo jatkaneet. Ehkeivät he edes huomaisi Pyhän Hengen väistyneen pois tai taakse, ovelleen. JHWH'n Pyhä Henki on 'herrasmies', Hän odottaa, että tehdään parannus. Hän murehtii, jollei niin tehdä, ja Hän väistyy nöyränä kauemmas, sillä ei Hän tule ja ole väkisin luonamme, jos Hän ei saa olla. Ei Hän viihdy jumalattomissa muotomenoissa ja ihmiskorostuksissa. Hän haluaa kirkastaa meille Messiasta, ja jos se ei meille käy, Hän väistyy.
Teija K.
Tunnistammeko itsessämme hengellistä ylpeyttä? Kyllä, ainakin meidän tulee tunnistaa se, kun sitä esiintyy. Nimittäin Pyhä Henki on tässäkin asiassa erittäin tarkka. Tunnistammeko hengellistä ylpeyttä muissa? Kyllä - valitettavasti joudumme sitä usein näkemään ja tunnistamaan muissakin uskovissa. Usein tunnistamme sen muista paremmin kuin itsestämme.
Näinhän se on: me näemme rikan hyvin toisten silmissä, mutta emme näe malkaa (hirttä) niin hyvin omassa silmässämme.
Hengellinen ylpeys on sukua uskonnollisuudelle. Nämä kaksi marjaa käyvät käsikkäin, ja kuuluvat usein samoille/samalle ihmisille sellaisina ominaisuuksina, jotka tulisi karsia pois. Mutta, kuka karsii?! Mekö itse?! No, voin sanoa, että usein teemme suuren virheen, jos lähdemme suureen ääneen vaatimaan toisilta hengellisen ylpeyden kitkemistä. Ainoa, mitä voimme useinkaan tehdä on: rukoilla itseksemme toisen puolesta, ja rakastaa häntä ihmisenä, vajavaisena, niin kuin ennenkin.
Kun Pyhä Henki paljastaa oman hengellisen ylpeytemme, niin on syytä välittömästi tehdä parannus, eli suostua ottamaan nuhde vastaan hengessämme ja olla samaa mieltä Pyhän Hengen kanssa, sekä pyytää Jahuhshualta anteeksi ja anoa ylpeyden poistumista ja muuttumistamme Häneltä, sillä vain Hän voi meitä muokata kaltaisekseen. Tosin Hän usein käyttää siinä toisia uskovia. Toivon kuitenkin, että nämä toiset ymmärtävät hioa meitä rakkaudessa ja totuudessa, etteivät lähde syyttelylinjalle uskonnollisen ihmisen tavoin.
Milloin hengellinen ylpeys nostaa päätään meissä? Usein silloin, kun olemme olleet Herran käytössä, esim. toimineet armolahjoissa tai Hengen virassa. Meidän tulisi sensijaan ymmärtää, että armolahjat ovat JHWH'n Seurakuntaa varten, ei hengellistä ylpeyttä tai itsekorostusta varten, ja että hengellinen työ tai virka on sekin seurakuntaa ja evankeliumin eteenpäin menoa ja leviämistä varten. Joskus tulee ihmeteltyä sitä, miksi armolahjat toimivat hengellisestikin ylpeillä ihmisillä....mutta siihen on syynä se raamatun kohta, jossa sanotaan, ettei Herra katso ihmiseen vaan työhönsä.
Korinton seurakunnassa armolahjat toimivat hyvin, vaikka seurakunta oli lihallinen ja synnillinen; eräskin mies piti itsellään isänsä vaimoa. Paavali varotti tämän kaupungin seurakuntaa lankeamasta, sillä ei Pyhä Henki kauaa viihdy sellaisessa seurakunnassa, missä jatkuvasti toimitaan lihassa ja väärin. Herran työ estyy, jos ei tehdä lainkaan parannusta. Mutta tiettyyn rajaan asti armolahjat saavat toimia, koska Herra tahtoo muhdella ja ojentaa seurakuntaa. Jos seurakunta ei tee parannusta, niin mikä Pyhää Henkeä pidättää lähtemästä ulos sellaisesta seurakunnasta?! - Ei mikään. Pelkään pahoin, että tulevaisuudessa tapahtuu niin meillä Suomessa. Ja pelkään pahoin, että vaikka Pyhä Henki väistyisikin pois joidenkin kaupunkien tai kuntien seurakunnista (näistä lukuisista itseään seurakunnaksi kutsuvista kirkkokunnista ja organisaatioista), niin nämä ihmiset siitä huolimatta vaan jatkaisivat muotomenojaan ja jumalanpalveluksiaan, niitä samoja, mitä he ovat vuosikausia jo jatkaneet. Ehkeivät he edes huomaisi Pyhän Hengen väistyneen pois tai taakse, ovelleen. JHWH'n Pyhä Henki on 'herrasmies', Hän odottaa, että tehdään parannus. Hän murehtii, jollei niin tehdä, ja Hän väistyy nöyränä kauemmas, sillä ei Hän tule ja ole väkisin luonamme, jos Hän ei saa olla. Ei Hän viihdy jumalattomissa muotomenoissa ja ihmiskorostuksissa. Hän haluaa kirkastaa meille Messiasta, ja jos se ei meille käy, Hän väistyy.
Teija K.
Jerusalem, Eilat, Tel Aviv
