ÄLÄ KIVITÄ

"Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen. Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: 'Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja totuus on tekevä teidät vapaiksi (Joh. 8:30 - 31)."

Yeshua lupasi uskoon tulleille juutalaisille, että jos he pysyvät Hänen sanassaan, heistä tulee opetuslapsia ja Hänen sanassaan pysyminen tekee heistä vapaita. Ei Yeshuaan uskominen tehnyt heistä vapaita, vaan Herran sanassa pysyminen sen tekee. Tässä kohden tänä päivänä tehdään julistuksen puolella paljon luovintaa. Ihmisille luvataan vapautta synnistä, mutta ei kerrota, mikä tie on välttämätöntä kulkea, että 'synnin olemuksesta' vapaudutaan.

Syntien anteeksiantamus ei tarkoita vapautta synnistä, vaan tekosyntien anteeksiantamista. Vasta uskoontullut on synnin orja, erotuksena kuitenkin jumalattomaan nähden on se, että hän on synnin orja Jeshuan armon alaisuudessa. Eivät 'kristityt' pidä siitä, jos heitä sanotaan synnin orjiksi. Se loukkaa heitä, vaikka se on monen kohdalla totuus. Paavali kirjoittaa tästä sanoen: "Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle (Room. 7:5)."

I

"He vastasivat hänelle (Yeshualle): 'Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi (Joh. 8:33)?'"

'Kristittyjen' keskuudessaan on yleistä, että Yeshuassa olevaa anteeksiantamusta pidetään vapautena synnistä, vaikka se ei ole sitä Herran sanan mukaan. Ei Jumalan tahto ole se, että eletään synnin orjuudessa ja samalla ollaan Yeshuan anteeksiantamuksessa. Se ei ole todellista vapautta. Se on monille valitettavasti väärää vapautta jatkaa synnin orjuudessa (1 Piet. 2:16). Jumala ei tahdo sitä, että uskova jää tähän lihalliseen tilaan. Herra haluaa johdattaa uskovan pois tästä orjuudesta pysymään Hänen sanassaan, joka on opetuslapseuden tie ja se tie vie vapauteen.

"Jeesus vastasi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja, mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi (Joh. 8:34 - 36).'"

Jumala lupaa jokaiselle Yeshuaan uskovalle lapselleen vapauden 'vanhan luonnon' (langennut luonto tai synnin olemus) hallinnan alaisuudesta. Hän lupaa vapauttaa jokaisen synnin orjan isäntänsä kuristavasta otteesta! Yeshua lupasi tulla orjaksi orjan tilalle, että hänet vapautettaisiin ( Filip. 2:7 - 8 ja Galat. 4:7)! Herra Yeshua antoi itsensä lävistettäväksi ristillä, että Hän olisi orjien kärsimyksistä ja vapauttamisesta maksanut täyden hinnan iankaikkisesti (2 Moos. 21:6 ja Ap.t. 7:52)! Hänen korvansa lävistivät orjantappuran piikit! Hänen kätensä, jalkansa naulat ja Hänen kylkensä keihäs! Se oli täydellinen sovitus, hinnanmaksu, että israelilaiset orjat pääsisivät vapaiksi! Yeshua ei ollut sijaisorja vain ihmisen elämän ajan, vaan iankaikkisesti! Helvetin, iankaikkisen 'gehennankin' orjuuden, Hän kantoi orjana israelilaisten edestä! Hän kantoi koko iankaikkisen orjuuden ikeen ristille ja sai Israelin orjuutetuille iankaikkisen vapauden!

Sisäpiirikaupassa Yeshuasta maksettiin 30 hopearahaa. Israelilaiset antoivat sijaisorjansa Yeshuan roomalaisten, Israelin isännän, käsiin. Mutta hebrealainen orja, joka oli joutunut 'pakanalle' orjaksi, tuli saada itselleen 'lunastaja' (3 Moos. 25:47 - 49 ja Matt. 27:40), mutta itse itseään Hän ei voinut auttaa (Matt. 27:42). Lunastajan tuli olla verisukulainen (3 Moos. 25: 47 - 55). Isi meitä kohtaan olevan rakkautensa tähden hylkäsi Hänet (Matt. 27:46)! Yeshua oli Juudan sukukuntaa. Hänet Isä oli valinnut Israelin Lunastajaksi. Hän maksoi kansoista täyden hinnan ja vapautti heidät olemasta orjia iankaikkisesti (Jes. 42:6 - 7)!

Kuule Israel! Yeshua on lävistetty sinun tähtesi! Hän on maksanut synnin orjuutesi kärsimyksistä iankaikkisen hinnan! Kuulkaa kansat! Yeshua myytiin roomalaisten käsiin. Hän otti päältänne iankaikkisen orjuuden ikeen ja kantoi sen ristille! Kaikki on maksettu ja täytetty!

Mitä se tarkoittaa, kun hebrealainen joutui oman kansalaisensa orjaksi, hänet piti päästää vapaaksi seitsemäntenä vuotena (Jer. 34:14). Jos hänet myytiin 'pakanalle', hän pääsi vapaaksi riemuvuotena, jos häntä ei lunastettu. Hinnan suuruus tuli olla suhteutettuna siihen, montako vuotta oli aikaa riemuvuoteen. Orjan riemuvuosi alkoi siis silloin, kun hänet ostettiin vapaaksi! Kaikki jäljellä olevat vuodet ovat maksetut! Yeshua on maksanut täyden hinnan! Tässä on riemullinen sanoma 'kristityille'! Älä elä synnin orjana 49. vuotta! Saat vapauden vastaanottaa Hänen sanansa kautta, kun pysyt Hänen sanassaan!

"Minä tiedän, että te (uskovat juutalaiset) olette Aabrahamin jälkeläisiä; mutta te tavoittelette minua tappaaksenne, koska minun sanani ei saa sijaa teissä. Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne (Joh. 8:37 - 38)."

Sinulle, joka uskot Yeshuaan! Älä täyty vihasta veljeäsi kohtaan. Saakoon Jumalan sana sijaa sinussa. Pysy Hänen sanassaan, niin olet totisesti Yeshuan opetuslapsi ja tulet todellisesti vapaaksi. Sinun ei tarvitse olle orja, vaan vapaa. Kaikki synnin orjuuden vuotesi on maksettu ristillä! Riemuvuosi voi elämässäsi alkaa! Haluatko elämässäsi riemuvuoden? Haluatko olla 'asheri', ylionnellinen (autuas)? Tiedätkö sen, että uskovan riemuvuodet eivät koskaan lopu?

II

"He vastasivat ja sanoivat: 'Aabraham on meidän isämme'. Jeesus sanoi heille: 'Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja, mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt. Te teette isänne tekoja (Joh. 8:39 - 41, 41a)'."

'Kristitty', sinun ei kannata luottaa siihen, mihin kirkkokuntaan kuulut, mikä lahko on sinun 'oppi-isäsi'. Ei sinun kannata ylpeillä 'oikeasta oppineisuudestasi'. Haluan vapauttaa sinut tästä vaivasta sanomalla, että meistä jokainen on väärässä enemmän tai vähemmän. Meille kaikille yhteinen nimitys on 'väärässä olevat'. Tiedätkö sen, että Yeshua sanoi häneen uskovia tappajiksi kaksi kertaa? Oliko Hän väärässä? Tulet huomaamaan, kuinka totta oli se, mitä Herra sanoi!

Eivät uskovat juutalaiset kokeneet olevansa tappajia etkä varmaan sinäkään 'kristitty', mutta jos elämääsi hallitsee 'vanha luontosi', olet tappaja. Olet vaarallinen ihminen Jumalan kuningaskunnassa. Kuinka voit kuvitella, että hengellistä heräämistä tapahtuisi ympärilläsi, kun kuljet tappajana Jumalan kansan keskellä? Olet 'vanhan luontosi' puolelta Jumalan vihollinen (Room. 8:7). Olet Jumalan kuningaskunnassa täysin epäluotettava henkilö. Mitä aiot tehdä? Haluatko pysyä järkyttävän julmana ja raakana Jumalan kansan keskellä vai tahdotko kokea todellisen vapauden?

Yeshuaan uskovat juutalaiset eivät aluksi ymmärtäneet, mitä tarkoittaa tuo 'te olette tappajia'. He muka ovat tappajia! Hehän tunsivat olevansa hyviä ja kunnollisia juutalaisia uskovia ja vieläpä Aabrahamin jälkeläisiä! Kuinka moni 'kristitty' kokee olevansa melko kunnollinen uskova? Ovatko tappajat kunnollisia uskovia?

III

"...He sanoivat hänelle: 'Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala'. Jeesus sanoi heille: 'Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt' (Joh. 8:41 - 42b)."

Mikä syyttävä vihjaus Yeshuan syntymää kohtaan! Nyt alkoi juutalaisilla uskovilla itsehillintä pettämään. Yeshua oli viemässä heidät näkemään heidän todellisen luontonsa, joka heitä hallitsee. Yeshua salli perkeleen ohjata näitä oman 'vanhan luontonsa' hallinnan alaisuudessa olevia uskovia, että he kenties näkisivät itsestänsä totuuden, millaisia he ovat(Jaak. 4:1 - 2, 7). "Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden. Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette usko minua? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta (Joh. 8:43 - 47)."

Yeshua sanoi perkeleestä oleviksi ja isiensä himoissa eläviksi niitä juutalaisia, jotka uskoivat Häneen, sillä Hänen sanansa ei saanut sijaa heissä (Joh. 8:37). Sinä 'kristitty', joka uskot Yeshuaan, ethän tahdo olla isästä perkeleestä ja noudattaa isiesi himoja? Et sinä uskosi tähden ole sitä, vaan siksi, että sallit 'vanhan olemuksesi', tuon hirmuhallitsijan, hallita itseäsi. Tiedätkö sen, että jos 'vanha luontosi' hallitsee sinua, Jumala näkee hallitsijanasi 'perkeleen' ( Matt. 16:23, 1 Joh. 3:8 ja Jaak. 4:7). Et sinä voi olla Jumalan ja perkeleen oma yhtä aikaa. Ratkaisevinta on käytännössä, kuka sinua hallitsee? Voitko kuvitella, että sinä joka uskot ja hallitsijasi perkele käytte Jumalan kansan keskellä, että tulee hengellistä heräämistä? Ehkä veljesi ja sisaresi pelkäävät sinua ja oppivat peloissaan rukoilemaan? Jos helvetti tulee heidän lähelleen sinun olemuksessasi, niin ehkä se opettaa kaipaamaan enemmän taivasta?

Herra sanoo: "... Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta (Joh. 8:47)." Kuinka monesti Herra on puhunut sinulle Pyhän Hengen kautta, mutta olet tukkinut korvasi. Ovatko linnut syöneet kaikki siemenet, mitkä Herra on puhunut sinulle (Matt. 13:4)? Jospa tästä kirjoituksesta tipahtaa osa hyvään maahan! Jospa todella ymmärrät sen, että kirjoitan sinulle todella parhaaksesi, vaikka hieman isällisen terävästi (1 Tess. 2:11 - 12 ja Hebr. 6:9).

Tule Yeshuan vapauttamaksi orjuudesta! Uskova, kahlittuna synnin orjuuteen, on hyvin vaarallinen yhdistelmä. Se on pahin Jumalan vastustaja. Järkyttävintä on se, että tällaiset murhaajat ovat tekevinään 'Jumalan työtä' ( 1 Joh. 3:15)! Juudas Iskariot kavalsi Yeshuan, vaikka uskoi Yeshuaan ja Pietari kielsi hänet, vaikka oli painokkaasti sanonut toimivansa toisin. Sinäkö olisit toisenlainen? Niiden rinnalla, jotka huusivat: "Ristiinnaulitse!", sinäkö kirkuisit vastaan: "Vapauttakaa Yeshua!" Et todellakaan huutaisi. Yeshua ei arvioitse sinua väärin, kun hän sanoo sinunlaisiasi tappajiksi ja isiensä himoja seuraaviksi. Vaikka kirjoitan sinulle näin, on se sinulle hyödyksi, sillä Herra on painanut tämän asian voimakkaasti sydämeeni.

Jos Yeshua tulisi tänä päivänä eri kirkkokuntien kokouksiin, Hänet ajettaisiin niistä ulos hampaat vihasta kirskuen. Hän paljastaisi hetkessä niiden jäsenten 'hengellisen tilan'. Tämän tähden Hän on lymynnytkin ulos monista uskonsuunnista. Yhä enenevässä määrin Yeshua pitää hengellisiä kokouksiaan kirkkojen ja rukoushuoneiden ulkopuolella, sillä Hänellä on pieni toivo niiden ulkopuolella olevien lastensa alttiudesta nöyrtyä ja särkyä Hänen kaikkitutkivan ja rakastavan katseensa alla! Heidänkin suhteen Herran on usein täytynyt murehtua ja millaisia syytöksiä veljiä ja sisaria vastaan Hän on saanut kuullakaan! Ei lähteminen ulos kirkoista tee uskovia hitustakaan paremmiksi ellei Yeshuan julistamassa sanassa pysytä ja anneta Hänen ristinsä työn tehdä käytännössä selvää 'vanhasta olemuksesta'! Jumala vihaa pahinta vastustajaansa - meidän 'vanhaa luontoa'. Saatat sanoa itseä 'messiaaniseksi'. Ei nimitys muuta sinua. Ei messiaanisuutesi piilota sinua. Jos astian sisältö on sama, ei etiketti muuta astian sisältöä (Matt. 23:26)! Voit sanoa olevasi israelilainen. Mitä se auttaa? Vasta sitten, kun sydämen ympärileikkaus tapahtuu hengessä, ei kirjaimessa, saat kiitoksen Jumalalta (Room. 2:29).

Sanot ehkä: "Jos muilla on sama oppi kuin minulla, silloin Jumalan kansasta tulee yksi." Voitko osoittaa todeksi sen, että 'oikeaan oppineisuuteesi' liittyy opinmukainen elämä Jumalan rakkaudessa (Galat. 5:22)? Ellei 'oikeaan oppiisi' sisälly jumalallinen rakkaus, ei se ole raitista. Olethan lukenut sanasta, että 'rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa' (1 Kor. 13:6). Voitko erottaa rakkauden totuudesta? Rakkaus ja totuus ovat lähimmät 'veljet'. Jumalan sanan mukaan voit vihata tai rakastaa. Mitään kolmatta vaihtoehtoa ei ole (1 Joh. 3:14 - 15)! Et voi olla rakastamatta ja vihaamatta. Ei välitilaa ole olemassa. Joko sinä rakastat tai vihaat. Kumman sinä tahdot osaksesi? Jos siis et rakasta, vihaat ja olet murhaaja. Jos taas rakastat, vaellat valkeudessa etkä pimeydessä (1 Joh. 2:9 - 11).

Suhde Herraan paljastuu siinä, kun tapaat toisia uskovia. Et voi salata sitä. Se käy kaikille ilmeiseksi. Tunnet sydämesi tilan. Millainen on sydämesi veljeäsi ja sisariasi kohtaan, sellainen sydän on Herraa kohtaan (1 Joh. 4:20). Ehkä sen tähden kartat yhteyttä, ettet tulisi tietoiseksi itsesi lihallisuudesta. Haluat paeta sitä. Se ei ole oikea tie, vaan itsesi raadollisuuden paljastuminen ja siitä puhdistuminen. Kun uskovien yhteys paljastaa sydämesi tilan, saat pyhittyä Jumalan sanan (Joh. 17:17), Pyhän Hengen (Room. 15:16) ja Herran pelon kautta (2 Kor. 7:1). Uskovien yhteydessä koet, kuinka Yeshuan suorittama ympärileikkaus puolestasi todellistuu todellistumistaan päivä päivältä sinun kohdallasi ja saat kokea elämässäsi enenevässä määrin ylösnousemuselämän todellisuutta Pyhässä Hengessä!

IV

"Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: 'Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja sinussa on riivaaja?' Jeesus vastasi: 'Minussa ei ole riivaajaa, vaan minä kunnioitan Isääni ja te häpäisette minua. Mutta minä en etsi omaa kunniaani; yksi on, joka etsii ja tuomitsee. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa (Joh. 8:48 - 51)'."

Kuinka usein kuuleekaan 'kristittyjen' arvostelevan Pyhän Hengen voimavaikutuksia kylmästi ja armottomasti! Oletteko huomanneet, että tällainen arvostelu on lisääntynyt koko ajan? Ettekö huomaa, kuinka itsehillintänne on pettänyt, kun olette tulleet tähän vaiheeseen? Olette tulleet 'neljänteen' vaiheeseen? Kannattaako Yeshuan häpäiseminen? Onko teiltä mennyt terve arvostelukyky? Ette tiedä enää, mikä vaikutus on Jumalasta, mikä on ihmisen 'vanhan luonnon', sielullisuuden tai demonien aiheuttama? Miksi hyökkäätte niin voimakkaasti Pyhän Hengen vaikutusta vastaan? Siksi, koska Hän tarkoituksella loukkaa teitä, että te näkisitte totuuden itsestänne! Nähkää itsenne ja kuolkaa!! Kun Herra paljastaa mädännäisyytenne ja myrkyllisyytenne 'vanhan luonnon' vallan alaisuudessa, se särkeköön ja murtakoon teidät perinpohjin totuuden tuntemiseen ja Hänen totuutensa tekee teidät vapaiksi!

V

"Juutalaiset (uskovat) sanoivat hänelle: Nyt me ymmärrämme, että sinussa on riivaaja. Aabraham on kuollut ja profeetat ja sinä sanot: 'Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä maista kuolemaa'. Oletko sinä suurempi kuin isämme Aabraham, joka on kuollut? Ja profeetat ovat kuolleet; keneksi sinä itsesi teet (Joh. 8:52 - 53)?"

Nämä uskovat juutalaiset olivat perkeleen langettamina menneet jo niin pitkälle kannanotoissaan ja hengessään, että heillä ei ollut enää paluuta. Jospa sinä 'kristitty' osaisit palata Hänen rakastaviin käsiinsä viimeistään III:n vaiheen jälkeen. Ymmärtäisit kääntyä Hänen puoleen, joka on orjuutesi kärsimykset kantanut iankaikkisesti. Et sinä ole onnellinen orjana. Kun olet orjana, isäntä pakottaa sinut tekemään pahoin (Room. 7:15). Ei se kysy sinulta: 'Tahdotko'? Ei se neuvottele sinun kanssasi. Kun se on vaatinut ja pakottanut sinut tekemään teon, se jättää sinut hetkeksi rauhaan, mutta pakottaa sinut pian taas uudestaan toistamaan saman pahan teon. Tämä isäntä on kyltymätön. Sille ei riitä mikään. Se on aina vaatimassa ja pakottamassa. Paavali huudahti: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista (Room. 7:24)?"

Mikä saa tämän isännän vaikenemaan? Mikä saa sen 'turvan' tukituksi ja tekee sen pakottamisyritykset tyhjiksi? Paavali sanoo äärimmäisellä tavalla helpotuksesta huokaisten: "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta ...(Room. 7:25 ja 1 Joh. 3:8)!" Jumala on tappanut tämän isännän Yeshuassa ristillä. Sen vaatimukset ja pakottaminen lopullisesti päättyivät. Sen valta meihin otettiin pois iankaikkisesti. Hiljaisuus laskeutui, sanoinkuvaamaton hiljaisuus - ei mitään ääntä, ei mitään häiriötä tai levottomuutta. Tätä 'shalomia' Yeshua tahtoo meille opettaa. Siksi Hän sanoo: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon...(Matt. 11:28 - 30)."

Yeshua tahtoo antaa sinulle kokonaisen vapauden. Sinun ei tarvitse enää palata orjuuteen. Etkö haluasi sitä, että orjuutesi aika olisi lopullisesti ohi? Kaipaatko elämässäsi elinikäistä riemuvuotta? Riemuvuotta, joka alkaa täällä ajassa ja jatkuu iankaikkisuudessa? Tiedätkö sen, että alkuseurakunnassa saarnattiin kahta sovitusta? Sovitusta tekosynneistä ja vapautusta synnin olemuksesta. Ehkä sanot: "Mitä! Kahta sovitustako!?" Paavali kirjoittaa niistä korinttolaisille: 2 Kor. 5:19 - 21. Mitä Paavali sanoi tämän jälkeen korinttolaisille? "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi (2 Kor. 6:1)." 'Kristitty' tiedä oikeutesi Yeshuassa! Vastaanota tämä vapautus synnin olemuksestasi, ettei armo jää turhaksi kohdallasi!

Sinulla saattaa olla monia 'oppi-isiä', joidenka sanoihin luotat. Jospa saisit Jumalalta nöyryyttä Hänen sanaansa nähden, että antaisit itsellesi mahdollisuuden olla väärässä! Älä pelkää antaa itsellesi tällaista vapautta! Onko se liian nöyryyttävää tunnustaa, että jossakin kohdin ei ole ymmärtänyt Jumalan sanaa oikein tai kaikkea, mitä se pitää sisällään? Jospa olisit Isin edessä sellaisella sydämen asenteella, että jos Hän näyttää sanansa ja Pyhän Henkensä kautta asian toisin, olisit valmis muuttamaan mielipiteesi! Miksi pitäisit kiinni 'totuudestasi' rystyset valkoisina ja irvihampain, kun Jumalan sana ja Pyhä Henki voimakkaasti todistavat sinulle asioiden olevan toisin? Et sinä tunnusta tietämättömyyttäsi ihmisten edessä, vaan Jumalan edessä! Hän tuntee sydämesi ja antaa sinulle Pyhän Hengen kautta viisautta, josta et voinut uneksia! Älä tyydy ymmärryksessä alemmalle tasolle, kun Herralla on tarjottavana sinulle ylen korkea taso. Itke Isin edessäsi tyhmyyttäsi ja tietämättömyyttäsi! Huomaat mitä tapahtuu! Sinulle käy niinkuin Paavali nöyrtyneille lupasi: "Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas (1 Kor. 3:18)" ja "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee (1 Kor. 8:1 - 3)." Etkö tiedä, että 'Messiaan rakkaus on kaikkea tietoa ylempänä' (Efes. 3:19)? Se tarkoittaa Jumalan antamaa yliluonnollista viisautta, jonka ajattelun taso ei ole niin matalalla tasolla kuin tieto, joka on järjen kontrolloitavissa.

"Jeesus vastasi: Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme', ettekä tunne häntä; mutta minä tunnen hänet. Ja jos sanoisin, etten tunne häntä, niin minä olisin valehtelija niinkuin tekin; mutta minä tunnen hänet ja pidän hänen sanansa. Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi (Joh. 8:54 - 56)."

Yeshua sanoi, että nämä uskovat juutalaiset valehtelivat sanoessaan, että tuntevat Jumalan. Kun 'vanha luonto' hallitsee' silloin ei tunneta Jumalaa. Ei Yeshuaan oleva usko muuta tätä todellisuutta mitenkään. Saatat uskoa Yeshuaan, käyt hengellisissä kokouksissa, laulat kuorossa, käyt rukouskokouksissa ja vedät kotikokouksia, mutta ellei se näy ja kuulu käytännössä, että olet kuollut Yeshuassa, että olet ylösnoussut Hänessä, elät valheessa ja valehtelet muille. Älä ole kuiva korppu, vaan mehevä hedelmä! Yeshuan ristinkuoleman kautta saavutettu vapaus, Hänen ylösnousemuksen kautta, on välttämätöntä tulla ihmisissä esille, että jumalallisen Messiaan tuntemisen tuoksu valtaisi seurakunnan.

VI

"Niin juutalaiset (uskovat) sanoivat hänelle: 'Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha ja olet nähnyt Aabrahamin (Joh. 8:57)!"

Aina vain enemmän näiden uskovien juutalaisten itsehillintä pääsi pettämään. He lankesivat aina vain kauemmaksi Jumalan totuudesta. Ehkä olet rehellinen, pitäisit heti tuollaista puhetta haihatteluna ja sanoisit: "Roskaa, ei tuollaista voi tapahtua!" Olisitko hienotunteisempi ja odottaisit ensin huomiseen ja varmistaisit pyhästä sanasta, että pitääkö asia paikkansa. Kävisit johtavien veljien luona kysymässä asiaa. Sitten tekisit suuren työn Jumalalle ja paljastaisit mahdollisimman monelle uskovalle, että keskuudessamme on 'kerettiläinen'? Tai ehkä sanoisit sille, joka sinulle tällaista ilmoitti, että 'mahtavaa, että tallaisia tapahtuu, kiitos Herralle', mutta samalla kääntäisit pääsi muualle ja ajattelisit, että 'kaikenlaisia niitä on liikkeellä ja osa jää asemalle'.

"Jeesus sanoi heille: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä (JHWH) ollut (Joh. 8:58)'."

Miten tuohon suhtautuisit? Ei riittänyt, että Yeshua oli nähnyt Aabrahamin. Nyt Hän sanoo olleensa olemassa jo ennen Aabrahamia!

VII

"Silloin he poimivat kiviä heittääksensä häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti pyhäköstä (Joh. 8:59)."

Tähän järkyttävään lankeemukseen päätyivät 'hyvät' Yeshuaan uskovat juutalaiset. Miten tämä asia voi mennä näin? Aluksi oli hymyä ja onnellisuutta, mutta yhtäkkiä tapahtui 'mahalasku'. Samalla tavalla kävi silloin kun uskottiin siihen, että Titanic-laiva on uppoamaton. Samalla tavoin kirkkokunnat ja uskonsuunnat kokevat olevansa kuin 'uppoamattomia laivoja', mutta kuinka käy, kun ne joutuvat todelliseen koetukseen? Samoin kuin kävi Yeshuaan uskoville juutalaisille, käy monille luterilaisille, helluntailaisille, vapaakirkollisille, babtisteille ja jne. Miten 'hyvistä' uskovista tulee kivittäjiä? Siksi koska 'vanha luonto' hallitsee heitä.

Vainon aikoina ei riitä se, että uskot Yeshuaan. Jos 'vanha luontosi' hallitsee, tulet olemaan kavaltaja ja ilmiantaja pelastaaksesi nahkasi. Katsot oikeaksi Herran sanan avulla 'paljastaa väärintekijät'(Joh. 16:2)! Muista aina se, että vaikka veljesi ja sisaresi olisivat kuinka raskaasti rikkoneet mielestäsi Herraa vastaan, on Hän yksin Tuomari ja Hänen on yksin armo ja anteeksiantamus. Toimi kuin Daavid suhteessaan Shauliin, ettei hän kajonnut Herran voideltuun, vaikka tämä eli kuin jumalaton mies.

Herra on jo kauan sitten vastannut kysymykseeni, mitä kautta vaino tulee seurakunnalle. Se tulee sisältäpäin. On sananparsi, joka sanoo, että 'omat koirat purevat pahiten'. On käyvä niinkuin Paavali kirjoittaa: "Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin (Galat. 4:29)." Niinkuin Yeshua on joutunut vainon kohteeksi eri kirkkokunnissa ja suunnissa, Hänen seuraajansakin joutuvat kärsimysten ja vainon kohteiksi samalla tavoin! Muista: lihan mukaan syntynyt vainoaa Hengen mukaan syntynyttä! Tämä on totuus! Ratkaisevinta on se, mikä sinua hallitsee! Hallitseeko sinua peto vai lammas?

Missä Ismael asui? Hän asui perheen sisällä, kunnes hänet ajettiin pois. Tänä päivänä monet ajattelevat, milloin ja miten vaino tulee, mutta eivät tiedosta sitä, että vaino on ollut jo tuhansia vuosia olemassa eikä se ole mihinkään kadonnut. Vaino odottaa vain Hengen mukaan syntyneiden opetuslasten ilmestymistä, jolloin vaino aktivoituu. Tänään vaino seurakunnan keskellä on muuttunut säyseään muotoon, että sen tehtävänä on vain kaikella tavoin vastustaa ja jarruttaa Pyhän Hengen toimintaa. Hengellinen kuivuus on tulosta siitä, että vainoajat hallitsevat. Kun vainoajien ies murtuu eli 'Ismael ajetaan seurakunnasta pois', alkaa Pyhän Hengen liikehdintä (Galat. 4:30). Kuinka 'Ismael' ajetaan seurakunnasta pois? Jos me 'hoidamme ja ruokimme Ismaelia', se voi hyvin, kukoistaa, jatkaa häiriön tekemistä ja vainoamista (1 Moos. 16:12 21:9 ja Room. 13:14). 'Ismael' on ristiinnaulittu Messiaassa (2 Kor. 5:14 - 15). Mikä on tämän tarkoitus? ".., että synnin ruumis kukistettaisiin ...(Room. 6:6)."

Mauno K.
Click for Tel Aviv, Israel Forecast
Click for Eilat, Israel Forecast
Click for Jerusalem, Israel Forecast
Jerusalem, Eilat, Tel Aviv



IsraelUutiset.fi





Etusivu Artikkelit EsittelyTulosta kalenteri Flash/Heimovaellus Suomen verisuku PDF Pyhien kirjoitusten äärellä Hengellinen Media Uutisia - News Linkit Vieraskirja - Guestbook Info ja yhteystiedot
21. pvä hebr. 2. kuuta (Ijjar)
Kysely 10/2012
Shavuot on tulossa. Miten lasket päiviä Shavuotiin eli helluntaihin?

Laske äänesi alta.


49 (+1) päivää alkaen Pesach:n Juhlasabatin jälkeisestä päivästä

Tavallisen pe-la viikkosabatin jälkeisestä päivästä 50 päivää

Aina katsotaan esikoislyhteen leikkaamisesta 49 (+1) päivää eteenpäin saapuen Shavuot:iin

Pesach-ajan sunnuntaista eteenpäin sunnuntaihin 50 päivää

Aina 50. päivänä kristillisen pääsiäisen ajasta ja 10. päivänä helatorstaista

Vietän helatorstaita.

Vietän helluntaita, kuten gregoriaaniseen kalenteriin on merkitty Suomessa vietettäväksi.


7 ääntä annettu


Palaa etusivulle.


Jaa tämä artikkeli Facebookissa:
Jaa
Sanan mukaan nyt on: Raamatullinen kalenteri Ijjar - 28